Miksi Villa Rana on Teatterikoneelle tärkeä?

Kulttuuritalo Villa Rana on ollut toiminnassa reilut kolme vuotta. Teatterikone muutti taloon toukokuussa 2021. Sen jälkeen se on tarjoillut Villa Ranassa jyväskyläläisille ja muualta tulleille kulttuurin ystäville jo 15 eri näytelmää, jotka ovat kaikki olleet Teatterikoneen kantaesityksiä. Vuosittain toimintamme on Villa Ranassa on tavoittanut noin 5000 ihmistä. Villa Ranan Paulaharjun sali on inspiroinut Teatterikonetta ja synnyttänyt monipuolisesti esityksiä erilaisille kohderyhmille yhteistyössä eri sidosryhmien kanssa. Paulaharjun salin lisäksi ihastuttava puutarha on mahdollistanut kauniin näyttämön kesäteatterille kahtena kesänä. Teatterikone on löytänyt kodin!

Tällä hetkellä näkyvästi esillä olevat valtion rahoituksen leikkaukset taiteelle ja Jyväskylän kaupungin heikko taloustilanne huolestuttavat meitäkin herättäen luonnollisesti kysymyksen Villa Ranan ja sitä myöten myös Teatterikoneen tulevaisuudesta.

Ennen kulttuuritalon yhteisön syntyä Teatterikoneella ei ollut lainkaan omaa teatteritilaa vaan esitykset tehtiin produktiokohtaisesti vaihteleviin tiloihin. Se oli raskasta ja toimintaa oli haastavaa kehittää pitkäjänteisesti. Pysyvä teatteritila on mahdollistanut meille monta hyvää asiaa, joista tässä listattuna 10 tärkeintä:

  1. Taiteellinen vapaus. Pysyvä tila antaa meille mahdollisuuden suunnitella ja toteuttaa esityksiä omilla ehdoillamme.
  2. Yleisön sitouttaminen ja yleisötyö. Vakituinen teatteritila on mahdollistanut vakituisen katsojakunnan syntymisen, sekä erilaisten yleisötyön muotojen kehittämisen.
  3. Tunnistettavuus. Toimiessamme Villa Ranassa, teatterimme on tullut tunnetuksi omasta tyylilajistaan, ohjelmistostaan ja omaleimaisesta tunnelmastaan, mikä erottuu muista esityspaikoista.
  4. Logistiset ja taloudelliset edut. Pysyvä tila on mahdollistanut teatteriesityksiin tarvittavien lavasteiden ja muiden tavaroiden varastoinnin. Esityksiin valmistautuminen on helppoa, kun tavaroita ei tarvitse siirtää paikasta toiseen. Tämä säästää aikaa ja rahaa, joita kuluisi, jos teatterimme toimisi vaihtelevissa tiloissa.
  5. ’Esitysten laatu. Teatterimme voi järjestää säännöllisiä harjoituksia, jotka järjestetään samassa tilassa, jossa esitykset pidetään. Se parantaa esitysten laatua.
  6. Verkostoituminen. Olemme pystyneet rakentamaan kiinnostavia yhteistyökumppanuuksia sekä talon muiden toimijoiden, että alueen yhdistysten ja yritysten kanssa.
  7. Yhteisön tuki. Olemme pieni teatteri ja on tärkeää jakaa sekä henkisiä, että fyysisiä resursseja talon muiden toimijoiden kanssa.
  8. Yleisön monimuotoisuus. Kulttuuritalo houkuttelee monipuolista yleisöä, mikä on rikastuttanut myös Teatterikoneen katsojajoukkoa.
  9. Brändiarvon kasvu. Teatterimme maine ja näkyvyys on parantunut, kun se toimii osana kulttuuritalon arvostettua joukkoa.
  10. Jatkuvuus ja kehitys. Pysyvä tila on luonut Teatterikoneelle vakautta ja mahdollistanut pitkän aikavälin suunnittelun ja toiminnan kehittämisen. Nämä ovat auttaneet teatteria kasvattamaan sekä yleisöpohjaa, että lipputuloja.

Nyt olen täysin sitä mieltä, että pysyvä teatteritila on ollut ratkaiseva tekijä teatterimme toimintamme kehittämiselle, taiteelliselle laadulle ja yhteisön sitouttamiselle. Teatterimme strategia tuleville vuosille on muovautunut vahvasti Villa Ranasta inspiroituen. Tarkoituksemme on olla yksi kaupungin vetovoimatekijöistä tarjoamalla ajassa kiinni olevia, paikallisesta historiasta ammentavia kantaesityksiä Villa Ranassa Seminaarimäellä saaden kaikki haluamaan Jyväskylään. Näytelmämme Uno C:n pohjalta voisi sanoa, että strategia vaikuttaa toimivan. Nyt vain täytyy toivoa, että hienosti lentoon lähtenyt kultuuritalomme löytää pysyvän rahoituksen, joka mahdollistaa upeaa taidetta ja pitkäjänteisen toiminnan kehittämisen!

Jyväskylässä 6.9.2024 Teatterikoneen toimistossa Villa Ranassa

Annu Sankilampi
Teatterikoneen taiteellinen johtaja

 

Jaa tämä sivu: