ANNU: Mä ajattelin kirjottaa seuraavaks Teatterikoneen synnystä. Miten sä sen muistat?

AARO: Musta se oli silleen, että me oltiin Joutsassa siun sukulaisten rapujuhlissa ja joku ehdotti et: “Tehä voisitte tehdä täällä jotain hauskaa kesäteatteria”. “Niin joo”, sano sun eno ja “Joo se olis ihanaa!”, sano sun täti. Ja myö oltiin nuoria ja innokkaita ja samaa mieltä: “Et joo, vois tehdä kesät täällä teatteria!”. Ennen ku päädyttiin Joutsenlammen rantaan ni sehän piti tehdä sinne Ikosten maille…

ANNU: Niin, sinne sukulaisten vanhaan navettaan.

AARO: Se olis ollu hieno – ja sieltähän se Teatterikone nimi tuli. Teatteri Ikonen – Teatterikone.

ANNU: Ai mä luulin, että mä keksin sen nimen.

AARO: Sehän on just sellanen miun sanaleikki.

ANNU: Okei, no laitetaan se sitten sun piikkiin. Mutta mun unelma oli perustaa oma teatteri. Kun mä opiskelin teatteri-ilmaisun ohjaajaks, niin meille sanottiin alusta saakka, että teitä ei kukaan halua minnekään. Teidän täytyy itse luoda teidän työpaikka.

AARO: Joo ei Meillä teatterikoulussa oman työpaikan luomisesta puhuttu sillo mitään. siellä opiskeltiin näyttelijäntyötä, eli juoksemista, käsilläseisontaa, akrobatiaa, näyttämötaistelua, aikidoa.. meillä oli trampoliinikurssikin! Eli just kaikkee mitä näyttelijä voi tarvita. Mut ei hirveestI mitään oman työpaikan luomisesta. Oonhan mie oon oppinu tän meidän teatterin kautta ihan älyttömästi kaikkee ja päässy toteuttamaan itteeni paljo laajemmi ku pelkästään näyttelijänä.

ANNU: Sekin oli yks syy miks mä halusin perustaa oman teatterin, että mulla olis edes joku paikka missä mä voisin näytellä.

Ote Teatterikoneen 20-vuotisjuhlanäytelmästä Perkele, tää on intohimoa!, jota esitettiin Kulttuuritalo Villa Ranassa 20.10.-16.12.2023